perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kevättä rinnassa

Keväisen muistikirjan kannet 2mm konepahvia, maalattu akryylimaalilla ja koristelu maalatuilla "puunapeilla", koptisidos neljällä neulalla.



Sivut tavallista kopiopaperia, joukossa itse kuviotuja arkkeja.
Paperi on ensin rypistetty ja sitten kasteltu vedellä suihkepullolla. Värjätty Distress Inkin sävyllä Tea Dye.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Laatikkoleikki

Tämä laatikkoleikki on uusin tekeleeni.
Kirjojen kanssa tällä ei ole muuta tekemistä kuin se, että laatikot on pinnoitettu vanhan tietosanakirjan sivujen riekaleilla. Paperin repiminen on oikein rentouttavaa puuhaa...




Kaikki laatikot ovat jo täynnä roinaa, ja pinottuna lipaston päällä. Tästäkin löytyy niitä lasimosaiikkeja...

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Eka Kirjani

Ensimmäinen sitomani eurooppalainen kirja jo muutaman vuoden takaa.



Joku "jujuhan" tähänkin piti tehdä; etukannessa syvennys lasimosaiikkia varten.
Etukansi tehty kahdesta konepahvin palasta (paksuus 1mm ja 2mm). 1mm palaan on leikattu lasimosaiikeille sopiva aukko.
Tämä ns. kokokluuttisidos, kluutti ostettu.

Kluuttia voi myös tehdä itse, kuvia tällaisestä kirjasta tulevissa postauksissa.
Lasimosaiikkia ja koristekiviä olen käyttänyt monessa askastelutyössä, näistäkin kuvia tulevissa postauksissa.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kirjat Kirjassa

Blogin nimen mukaisesti ensimmäinen postaus on 'Kirjat Kirjassa'. Jatkossa lisää Kirjan Uuttaa Elämää, kirjansidontaa ja muuta pienesineaskartelua.



Tässä työssä ensimmäinen työvaihe oli kolmen pienen, isompaan kirjaan aseteltavan, kirjan sidonta. Kannet niihin on tehty 2mm konepahvista; maalattu akryyliväreillä ja krakleerattu. Kirjojen sivut ovat ekopaperia. Sidontana kahden tai neljän neulan koptisidos. Sidontaan käytetty muliinilankaa.

Isosta kirjasta (kirppislöytö) on ensin liimattu kirjablokki eli kaikki sivut ylä-, ala- ja etusyrjästä yhteen Pretexillä. Kuivumisen jälkeen siihen on kaiverrettu katkoteräveitsellä kolmen pienen kirjan kokoinen aukko. Viimeiseksi on leikattu etukanteen sopivan kokoinen aukko, ja liimattu kannet kiinni kirjablokkiin. Isompaa kirjaa (olkoon se nyt vaikka pienten kirjojen koti) ei ole käsitelty mitenkään, koska siinä oli jo valmiiksi loistavat värit ja pinta. Ainoastaan aukon ympärille on maalattu kirjan selän värinen kehys.